PIKI-kuvakirja

Katri Kirkkopelto

PIKI

Lasten Keskus 2016

Kirjan koko 270 x 280 mm, 36 sivua

ISBN 978-952-288-374-2

Tilaukset

www.lastenkeskus.fi

 

Minäkin haluan mukaan! Piki oli innoissaan. Se oli menossa ensi kertaa metsään, jonne muut lapset olivat rakentaneet majan. Piki oli pukeutunut Salamasankarin asuun. Salamasankari oli kaikkein nopein ja rohkein.

Mutta miten kävikään? Uudet kaverit eivät ottaneetkaan Pikiä mukaan, vaan läimäyttivät oven kiinni sen nenän edessä.

Onneksi on Iso, jolla on lämmin syli. Ison rauhoittavat sanat lohduttavat murheellista pikkuolentoa. Yhdessä Ison kanssa Piki miettii, miten päästä leikkeihin mukaan ja millainen on hyvä kaveri. Pikikin löytää lopulta oman ystävän, Lumin.

PIKI on tarina ryhmässä tapahtuvasta kiusaamisesta, itsetunnon vahvistamisesta, tunteista ja ystävyydestä.

 

PIKI oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana 2016.

Palkintoraadin perustelu:

Valloittava ja viisas kuvakirja pienestä Pikistä, joka haluaa mukaan metsän majaleikkiin, mutta tulee torjutuksi ja kiusatuksi ryhmässä. Kirja kertoo universaalilla tavalla ryhmädynamiikasta ja tunteiden tunnistamisen, hyväksytyksi tulemisen ja ystävyyden voimasta. Kirjan kerronta ja kaunis kuvitus muodostavat saumattoman taideteoksen ja jokainen aukeama rikkaan tutkimisen maailman.