Vanhemmat ja kotiväki

Lapsi vertaisryhmässä

Oma vertaisryhmä on lapselle tärkeä. Lapsi saa kokemuksia oppimisesta, osaamisesta ja onnellisuudesta saadessaan toimia oman ikäistensä kanssa. Vertaisryhmän vaikutus lapsen kehitykseen on kokonaisvaltaista. Vertaissuhteissa lapsi oppii arvostamaan ja kunnioittamaan muita ryhmässä olevia lapsia ja aikuisia. Hän oppii ottamaan toisia huomioon ja hyväksymään erilaisuutta. Lapsen suvaitsevainen asenne sekä moraalinen ajattelu kehittyvät vertaiskontakteissa.

Lapsen kehittyvät sosiaaliset taidot mahdollistavat yhteyden toisiin, tunteiden jakamisen sekä nähdyksi ja kuulluksi tulemisen omana itsenään. Tunnetaidot kehittyvät vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Ryhmätoiminnassa lapsi oppii tunnistamaan, käsittelemään sekä ilmaisemaan tunteitaan loukkaamatta toisia.

Lapsi saa myös kokemuksia erilaisista rooleista ja toimintamalleista toisilta lapsilta. Ne antavat hänelle eväitä oman identiteetin, minäkuvan ja itsearvostuksen muodostamiseen.

Vertaisryhmässä toimiessaan lapset harjoittelevat joustavuutta toinen toisiaan kohtaan. He opettelevat luopumaan omista vaatimuksistaan, antamaan periksi ja tekemään kompromisseja.

Ryhmänhyväksyntä ja myönteiset kokemukset ovat lapselle erittäin tärkeitä ja vahvistavat itsetuntoa. Vertaissuhteilla on jopa lasta suojaava vaikutus mahdollisia myöhempiä sopeutumisongelmia tai syrjäytymistä kohtaan.

Kotoa eväät vertaisryhmään

Kotona voidaan tukea monella tavalla niitä valmiuksia joita lapsi tarvitsee tullakseen toimeen vertaisryhmässä. Hyväksyvä ja kannustava koti-ilmapiiri on tärkeä. Vanhempien tehtävä on uskoa omaan lapseensa. Hyvä itsetunto lapselle merkitsee tunnetta siitä, että hän on arvokas ja pitää itseään tärkeänä ja ainutlaatuisena. Lapsen itsetuntoa on tärkeää vahvistaa. Lapsen itsetunto tarvitsee tukea ja kannustusta jatkuvasti. Hänen itsetuntonsa rakentuu ja muuttuu koko ajan. Vanhemmat voivat vaikuttaa lapsen itsetuntoon joka päivä ja aina uudestaan. Itsetunto vahvistaa lapsen ajatusta omasta pärjäämisestä. Hyvä itsetunto on rohkeutta olla oma itsensä. Hyvällä itsetunnolla varustettu lapsi oppii myös hyväksymään itsensä omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Hyvän itsetunnon omaava lapsi kokee oman elämänsä arvokkaaksi ja luottaa omiin kykyihinsä. Siihen sisältyy tunne siitä, millainen ja miten hyvä minä olen, mihin minä yllän, mitä minä haluan ja osaan tai voin oppia.

Kun lapsi aistii että vanhemmat uskovat hänen pärjäävän, hän omaksuu myös itse luottamuksen siihen että riittää ja pärjää. Omalla uskolla omaan pärjäämiseen on suuri merkitys. Lapsi suhtautuu uuteen ryhmään menemiseen kiinnostuneesti ja luottavaisesti, jos vanhemmat ovat suhtautuneet häneen pienestä pitäen hyväksyvästi. Kun lapsi saa ”evääksi” kotoa perusvarmuuden itsensä hyväksymistä ja siitä, että on toisten hyväksymä, hän pystyy liittymään tasavertaisena ryhmään.

Lapsi omassa ryhmässään

Vanhempien on hyvä ymmärtää että lapsi voi käyttäytyä ja ilmaista itseään aivan toisin kuin tutussa kotiympäristössään. Eri ympäristöissä lapsen sosiaalinen pätevyys voi näyttäytyä

erilaisena. Lapsi asettaa ryhmään tullessaan itse tavoitteita sosiaaliselle kanssakäymiselleen. Sosiaalisten tavoitteiden saavuttamisen edellytyksenä on sekä sitkeä omiin sosiaalisiin päämääriin pyrkiminen että herkkyys toisten kontaktiyrityksiä kohtaan. Vanhemmat toimivat lapsensa sosiaalistumisprosessissa opettajina ja neuvojina sekä hänen sosiaalisen ympäristönsä muokkaajina. Näissä rooleissa vanhemmat vaikuttavat lapsensa normien ja sääntöjen omaksumiseen, joita tämä tarvitsee yhteisönsä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Varhaislapsuudessa vanhemmat ovat lasten keskinäisten suhteiden syntymisessä avain-

asemassa. He toimivat kasvuympäristön järjestämiseksi siten, että lapsella on sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Koti on paikka joka tarjoaa lapselle mahdollisuuksia siihen että lapsi voi oppia sosiaalisia taitoja. Vanhemmat ovat keskeisessä asemassa siinä, että heidän avullaan lapsi voi päästä tapaamaan toisia lapsia ja pystyy solmimaan erilaisia sosiaalisia suhteita. Vanhemmat vaikuttavat lapsensa vertaissuhteisiin kasvatustyyliensä ja käytäntöjensä kautta. Heiltä lapsi oppii sosiaalisen kanssakäymisen taitoja ja tapoja suorilla ohjeilla, neuvoilla sekä tarkkailemalla ja avustamalla lastaan leikeissä ja erilaisissa aktiviteeteissa kavereitten kanssa.

Uusi ympäristö voi rajoittaa tai edesauttaa lapsen sosiaalista kyvykkyyttä. Ennen kuin lapsi voi solmia vertais- tai ystävyyssuhteita, hänen täytyy löytää oma paikkansa ryhmässä. Lasten keskinäisen vertailun, hyväksynnän ja torjunnan välityksellä jokaiselle lapselle muodostuu ryhmässä oma asema, maine ja rooli. Ryhmässä lapselle kertyy kokemuksia ryhmän muista jäsenistä, mutta myös muut lapset muodostavat kuvaa hänestä. Sosiaalinen asema säätelee lapsen osallisuutta ryhmän toiminnasta, mukaan pääsyä ja vuorovaikutusta.

Ryhmä luo aina omat roolinsa ja norminsa miten se toimii. Lapsi peilaa hyvin nopeasti omaa persoonaansa toisiin kavereihin ja hänelle ”tarjoutuu” oma paikka vertaisryhmässä. Vanhempi tuntee lapsensa parhaiten. Lapsi haluaa tulla nähdyksi omana itsenään, kokonaisuutena, johon kuuluvat osana hänen erityispiirteensä, mutta olennaisinta on nähdä koko paketti, kokonainen ihminen. Vanhemmat tietävät kyllä miten parhaiten tukea juuri omaa lastaan ryhmään siirtymisessä. Jokaisella lapsella on omat haasteensa vertaisryhmään liittyessään. Ujo ja arka lapsi tarvitsee ryhmään tullessaan aivan erityisesti tukea ja rohkaisua , jotta hän voi kokea olevansa ryhmän tasavertainen jäsen. Aran lapsen kanssa on erityisen tarkasti vanhempien hyvä olla kuulolla miten lapsi on mielessään itsensä jäsentänyt suhteessa toisiin. Lapselle muodostunut realistinen minäkuva on tasa-arvoisen toverikuvan perusedellytys. Arkakin lapsi jonka minäkuvaa ja itsetuntoa tuetaan, kehittyy kaverisuhteissaan ja löytää paikkansa ryhmässä.